Nousin siiville Oulusta torstaina 23.5. aamulennolla kohti Priima-aamiaistilaisuutta Helsingissä. Varhainen lintu nappasi madon. Paikalle oli saapunut moni asiakkaistamme kuulemaan kevään kuulumisia.

Tilaisuuden teemana oli Optimasta Priimaan siirtyminen. Asia on ajankohtainen nyt, kun moni pitkäaikainen asiakkaamme suunnittelee siirtymistä uuteen, nykyaikaiseen oppimisympäristöön Priimaan. Tiedoksi niille, jotka eivät paikalle päässeet: tulenpalavaa kiirettä ei ole. Tarjoamme Optima-palvelua ainakin vuoden 2023 loppuun saakka ja tarvittaessa pidempäänkin.

Aamiaisella kerroimme kollegani Tanjan kanssa, miten kurssien siirto Optimasta Priimaan onnistuu ja millaisia tukitoimintoja voimme tarjota asiakkaillemme. Priimassa kurssien rakentaminen ja sisällön tuottaminen on suunniteltu todella helpoksi, ja lisäksi olemme valmistelleet työkaluja tukemaan siirtymistä. Monivalintakysymyksiä, käyttäjätunnuksia ja ryhmiä voi viedä Optimasta Priimaan. Olemme tehneet työkaluja, joiden avulla nämä onnistuvat näppärästi.

Tilaisuudessa kerroimme myös siitä, kuinka Priima tarjoaa Optimaa joustavammat mahdollisuudet käyttäjähallintaan. Priimassa tunnuksiin voi lisätä vapaasti määriteltäviä käyttäjätietoja, jotka tukevat mm. kurssien kohdentamista ja raportointia.

Oli innostavaa tavata taas asiakkaitamme aamiaisella ja kertoa kuulumisia Priiman kehitystyöstä. Tilaisuuden lopuksi saimme mahdollisuuden keskustella ja vaihtaa ajatuksia ja viimeisiä kuulumisia verkko-oppimisesta. Totuttuun tapaan kiinnostavia toiveitakin tuli. Olemme tottuneet siihen, että asiakkaamme vaativat meiltä paljon, ja se motivoi meitä jatkuvasti tekemään parhaamme. Kuten vuosien mittaan olemme usein kertoneet, avoin innovaatio yhdessä asiakkaiden kanssa on yksi toimintamme tukipilareista. Tästä meillä on jo noin 20 vuoden kokemus.

Seuraamme alan trendejä ja kehitämme verkko-oppimisen innovaatioita. Tiimimme koostuu idearikkaista ja palveluidemme jatkuvaan parantamiseen sitoutuneista ihmisistä: useimmiten alkuperäinen innovaation idea tarkentuu ja jalostuu tiimityössä. Asiakkaamme tuovat tuotekehitykseen vielä viimeisen silauksen. Heiltä saamme arvokasta palautetta, joka perustuu verkkokoulutuksissa kouluttajilta ja opiskelijoilta saatuun palautteeseen.

Kun Discendumin pitkä kokemus ja vankka osaaminen yhdistyy asiakkaidemme verkkokoulutuksissa kertyneisiin kokemuksiin, on tuloksena todella vahva ja hieno lopputulos kaikille Priima-käyttäjille: innovatiivinen ja skaalautuva verkko-oppimisalusta, jonka toiminnot tukevat käytännön työtä mahdollisimman hyvin.

Tuoreimpana esimerkkinä Discendumin ja asiakkaidemme yhteistyön hedelmistä on Priiman 29.5. julkaistu 1.6-versio.

Kevään kantavaksi teemaksi valitsemamme tärkeiden toimintojen hiominen ja viimeistely sai jatkoa. Voimme ylpeinä todeta, että opiskelijan keskitetyt työpöytänäkymät tehtävistä ja kursseista tarjoavat nyt havainnollisen kokonaisuuden omien käynnissä olevien kurssien seurantaan – oppijan on helppo toimia Priimassa.

Kurssin hallinnoija puolestaan näkee kurssien Tehtävät-välilehdeltä visuaalisen ja helppolukuisen yhteenvedon kurssisuoritusten yleisestä etenemisestä. Suoritukset-välilehti taas tarjoaa yksityiskohtaiset tiedot jokaisen yksittäisen opiskelijan edistymisestä.

Laajensimme edelleen metatietojen käyttöä Priiman sisältöjen kohdentamisessa. Nyt vapaasti määriteltäviä käyttäjätietoja voi käyttää mm. kurssitarjonnan kohdentamiseen ja raporttien suodattamiseen. Esimiehet saavat automaattisesti käyttöönsä raportin, josta voi tarkastella omien alaisten kurssisuorituksia.

Kokonaan uutena ominaisuutena esittelemme 1.6-versiossa seurantatoiminnon, jonka avulla on helppo kirjata työssäohjauksen edistymistä ja lähiopetuspäivien osallistumistietoja Priimaan. Tämä antaa asiakkaillemme mahdollisuuden yhdistää saumattomasti verkkokoulutuksen ja muualla tapahtuvan oppimisen seurannan yhteen paikkaan.

Tarkempi Priima-päivityksen sisältö löytyy tiedotteesta.

Pääskyset saapuivat jo Suomeen, mutta ennen kesälaitumille siirtymistä suunnittelemme vielä loppuvuoden tuotekehityksen suuntaviivoja. Pysykää kuulolla!

Kesäterveisin,

Ville & Priima-tiimi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *