Priiman vuosi 2019 käynnistyy hienoissa merkeissä, sillä pääsemme tuomaan käyttöliittymän puolelle ohjaustyökaluja ja samalla monta mielenkiintoista tuotekehitysprojektia siirtyvät askeleen lähemmäksi julkaisua!

Ensimmäisessä vaiheessa on luvassa apua ohjaajan ja ohjattavan väliseen viestintään, sillä viestit kulkevat reaaliajassa viestikeskuksen kautta ja ongelmatilanteisiin voi reagoida kätevästi järjestelmän sisällä.

Priimassa päästään nyt myös hyödyntämään entistä paremmin avainsanoja ja organisaatiot voivat määritellä virallisia avainsanoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi kurssivalikoimassa tarjottavien koulutusten suodattamiseen. Muita uusimman päivityksen tuomia ominaisuuksia on esimerkiksi käyttöehtojen hyväksyttäminen, kouluttajien oma Tehtävät-osio ja Open Badge Factoryn hyödyntäminen LTI-rajapinnan avulla. Lisäksi ruotsi saapui täydentämään käyttöliittymäkieliä.

Samalla, kun työstämme uusia ominaisuuksia (esimerkiksi palautetyökaluja ja lähikoulutusten hallintaa), taustalla on käynnissä olemassa olevien ominaisuuksien jatkokehittäminen. Kevään myötä pureudummekin syvällisemmin esimerkiksi opintopolkuihin, jatkamme yhteisöllisen oppimisen parissa ja työstämme metadataa oppimisanalytiikan tueksi. Teemme jatkuvasti myös pienempiä parannuksia ja muokkauksia – tässäkin kuussa muokkaillaan SCORMien asettelua ja pohditaan kohdentamisen mahdollisuuksia.

Paljon on luvassa ja tuotekehityksellä riittää tekemistä koko kevääksi. Siksi on erityisen hienoa toivottaa tervetulleeksi Discendumin osaajajoukkoon Niko Hummastenniemi, joka saapui vahvistamaan porukkaamme helmikuun alussa ja teknisen projektipäällikön roolissa tukee Priiman tuotekehitystä. Tervetuloa!

Blogissa paneudutaan ensi kerroilla enemmän tekniseen näkökulmaan ja pääsette kuulemaan mitä tuotekehityksessä on kehitteillä. Sillä välin meillä valmistaudutaan kevään tapahtumiin ja kuvataan muun muassa Priiman seuraavaa huikeaa mainosvideota taitavan Koju Film Companyn kanssa! Oletteko jo nähneet viime syksyn videomme? Jos tämä helmi on jostain syystä jäänyt katsomatta, voit katsoa sen täältä: https://www.youtube.com/watch?v=gOvJk47LxUI

Melko keväisin terveisin,
Anna-Maria & Priima-tiimi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *